01.09.2010

Anna enemmän kuin pyydät

Maailman paras liikeidea on auttaa muita menestymään. Kun autat asiakastasi saavuttamaan jotain parempaa itsellensä, hän jakaa mielellään osan menestymisestään kanssasi. Muista, että asiakkaan on saatava enemmän, kuin mistä hän maksaa! Tällöin hän palaa takaisin luoksesi ja ostaa uudestaan.

Palvelus ja vastapalvelus ovat yritystoiminnan lähtökohta: Asiakas saa jotain ja vuorostaan antaa jotain – kyllä me kaikki sen ymmärrämme. Yrityksen on katettava kulunsa ja yrittäjällekin tulisi vielä jäädä taskunpohjalle lantti tai pari.

Tyytyväinen asiakas maksaa mielellään. Jos hinta tuntuu asiakkaastasi korkealta, et tarjoa riittävästi hyötyä! Se on niin simppeliä.

Asiakas on valmis maksamaan olojensa parantamista. Se voi tarkoittaa lisää kassavirtaa tai aikaa, kuin myös korkeampaa statusta. Yhtä lailla hän arvostaa esimerkiksi pienentynyttä stressiä, vähentyneitä kuluja tai poistunutta kipua. Asiakkaalla on oltava asiat paremmin saatuaan yritykseltäsi se jokin, mitä tarjoat!

Jokaisella toiminnalla on joku motivaatio, joko tiedostettu tai tiedostamaton. Näin on myös asiakkaan ostokäyttäytymisellä. Insinöörimäisiin ajatuksiini käy malli siitä, että asiakkaalla on joku ongelma, jonka hän haluaa ratkaista. Tämä ongelma vuorostaan on tiedostettu tai tiedostamaton.

Anna, mitä asiakas tarvitsee

Sanotaan, että ‘sitä saa, mitä tilaa’ ja ‘asiakas on aina oikeassa’, mutta nuo lauseet eivät pidä aina paikkansa. Asiakas ei aina ymmärrä, että hän on etsimässä ratkaisua ongelmaansa väärästä putiikista. Mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse ja mitä kauempana ollaan asiakkaan päivittäisestä toiminnasta, sitä suurempi mahdollisuus on, että asiakas ei ymmärrä mitä tarvitsee.

Nyt tarkkana: Jos sinulla ei ole asiakkaan ongelman täysin ratkaisevaa tuotetta, älä myy omaasi vaan ohjaa asiakas sellaisen yrityksen luo, jolla on paras ratkaisu!

Olisi suuri houkutus myydä asiakkaalle tuote, joka jossain määrin ratkaisee ongelman. Tällöin tekisit rahaa asiakkaidesi kustannuksella! Hetken päästä asiakas tajuaa tilanteen ja pahoittaa mielensä! Sitä tuskin haluat.

Myymisen sijaan on oltava hyvin nöyrä ja kerrottava asiakkaalle mistä hän löytää parasta apua. Etsi asiakkaalle yrityksen nimi, katuosoite, verkko-osoite, äitisi puhelinnumero tai mitä tahansa muuta konkreettista, joka auttaa kysyjää eteenpäin. Ennen kuin toivotat hänelle hyvää päivänjatkoa ja iloista jälleen näkemistä, muista kertoa missä sinä ja yrityksesi olette maailman parhaita!

Vastapalvelus

Kun asiakas tuntee tilanteensa parantuneen, hän jakaa mielellään osan menestyksestään sinulle takaisin. Olethan sinä ollut osallinen hänen menestykseen, joten totta kai sinunkin tulee saada osuutesi!

Vastapalveluksen laatu ja määrä ovat kaupantekohetken keskeisiä sovittavia asioita. Huomattavaa on, että kannattavaa liiketoimintaa voi tehdä vaikka vastapalvelus ei olisikaan euroja!

Jätä kommentti

Edellinen artikkeli:

Seuraava artikkeli: